*yhteistyössä Sukhi
Meille kotiutui aivan ihana harmaa huopapallomatto!
Ilahduin saadessani sähköpostia Sukhilta. Huopapallomattoja olen jo pitkään ihastellut, ovat mielettömän kauniita!
Matto tuli meille yhteistyön merkeissa Sukhilta. Sukhilta saa laadukkaita käsityönä tehtyjä mattoja. Valikoimissa on meille tulleen Nepalissa valmistetun huopapallomaton lisäksi myös Intiassa valmistetut villa- ja huopamatot, Marokossa valmistetut Beni Ourain -matot ja Turkissa valmistetut tilkkumatot.
Sukhi takaa mattojen tekijöille hyvät työolot ja kunnollisen korvauksen työstään. Nepalilaiset työntekijät saavat n.2-3 kertaa parempaa palkkaa kuin mitä heidän kotiseutunsa keskiarvo on. Matot tilataan asiakkaan toiveiden mukaan taitavilta käsityöläisiltä. Työntekijät toimivat pienissä työpajoissa, mutta myös kotoa käsin työskentely on mahdollista.
Koska matot tehdään tilauksesta, mattojen tekemiseen menee tietysti jonkin verran aikaa, joten toimitusaika matoissa on muutama viikko. Matot toimitetaan tekijöiltään suoraan asiakkaan kotiovelle!
Sukhi tarkoittaa nepaliksi onnellista ja niinhän nämä ovatkin oikeita hyvänmielen mattoja!
Matto on meillä ollut jo jonkin aikaa ja se on ehtinyt olemaan parissakin eri paikassa.
En ole ihan saanut päätettyä, olisiko matto meidän makuuhuoneessa vai lastenhuoneessa.
Siispä se on seilannut tuota väliä ja vaihtanut paikkaa jo useampaan otteeseen.
Makuuhuoneessa matto on ollut sängyn vieressä ja se tuntuu aivan ihanan pehmeältä ja lämpimältä aamulla, kun nousee sängystä. Mutta toisaalta tytöt ovat tykänneet istua matolla ja leikkiä omassa huoneessaan.
Makuuhuoneessa matto näyttää ehkä vähän paremmalta. Lastenhuoneessa on harmaa laminaattilattia ja matto on vähän liian saman värinen lattian kanssa, ei ihan pääse esille niin hyvin kuin ansaitsisi. Värivaihtoehtojahan matolla olisi ollut vaikka kuinka, yksivärisiä ja monivärisiä. Mutta otin varman päälle ja valitsin tämän kauniin harmaan ajatellen monikäyttöisyyttä, pitkäikäisyyttä ja sitä, että se sopisi meidän kodissa useampaankin eri paikkaan. Ja on se kyllä kaunis! <3
Maton värejä ei tarvitse valmiista listasta valita, vaan värit voi itse halutessaan valita ja räätälöidä itselleen juuri oman näköisen maton.
Kurkkaa TÄÄLTÄ millainen matosta tulisi juuri sinun lempiväreillä! :)

- Pia